26.12.2016
- Sunnuntaina 11.12 olikin sitten voittajanäyttelyn vuoro. Keeshondit olivat jakautuneet kahdelle eri tuomarille. Juniorit ja veteraanit arvosteli ranskalainen Michel Griol ja muun rodun arvosteli ruotsalainen Johan Andersson. Juniorit arvosteltiin jo heti aamusella ja tulokset lämmittivät. Brädi oli junioluokassa ensimmäinen SA:lla ja saavutti näin hienosti Juniorivoittaja-2016 tittelin. Myös Lily oli junioriluokan voittaja SA:lla ja sai myös Juniorivoittaja-2016 tittelin. Tämän jälkeen saimme huilia hetken ja odottaa, kunnes loppu rodusta arvosteltiin iltapäivällä.
Minulla oli myös mukana Sulo, joka edusti hienosti valioluokassa olemalla valioitten neljäs SA:lla. Lily ei sijoittunut paras narttu-kilpailussa, mutta saavutti hienosti sertin, koska kaikki neljä parasta narttua olivat jo Suomen muotovalioita. Paras uros kisassa Brädi oli Johan Anderssonin mielstä paras uros saaden sertin ja vielä upeasti koko rotunsa paras. Wohoo!! Täytyy sanoa, että kyllä oli huikea tunne kehän jälkeen. Myöhemmin edustimme 5-Ryhmässä Keeshond-rotua ja upeasti edustimmekin saavuttamalla RYP-3 sijoituksen suomalaisen Kirsi Honkasen valitsemana. Täytyy sanoa, että paras joululahja ja vuoden lopetus näyttelyille. :) |
18.11.2016
- Tanskanmatkan uuvuttamana oli seuraavat näyttelyt jo heti seuraavana viikonloppuna. Jyväskylä KV 12-13.11.2016, jossa kaikki roturyhmät arvosteltiin molempina päivinä. Lauantaina tulokset olivat Brädillä ERI SA VaraSERT PU-3 ja Lily ERI SA. Tuomarina saksalainen Lothar Mende.
Sunnuntaina jatkettiin, tuomariksi oli vaihtunut suomalainen Hilkka Salohalla, joka arvosteli ensimmäistä kertaa rotua. Hienot tulokset myös tänään. Brädin ansiona ERI SA PU-4 ja Lilyllä myös ERI SA PN-4. Nyt pienelle näyttelytauolle ennen loppuvuoden Helsingin näyttelyitä.
Sunnuntaina jatkettiin, tuomariksi oli vaihtunut suomalainen Hilkka Salohalla, joka arvosteli ensimmäistä kertaa rotua. Hienot tulokset myös tänään. Brädin ansiona ERI SA PU-4 ja Lilyllä myös ERI SA PN-4. Nyt pienelle näyttelytauolle ennen loppuvuoden Helsingin näyttelyitä.
10.11.2016
- Lumentulon saapuessa Suomeen, lähdimme Marraskuun alussa kohti eteläisempiä näyttelyitä, aina Tanskan Herningiin saakka. Lauantaina 5.11.2016 oli Tanskan voittajanäyttely, jossa mukanani oli Brädi ja Lily tavoittelemassa juniorititteleitä. Tuomarina toimi ruotsalainen Nils Molin. Brädi saavutti hienosti ERI SA JUK-1 PU-1 ROP, saaden näin ollen Tanskan juniorivoittaja-2016 ja -voittaja-2016 tittelit. Lily komppasi hienosti mukana saavuttaen ERI SA JUK-1 PN-1 VSP, saaden myös Tanskan juniorivoittaja-2016 ja -voittaja-2016 tittelit. Huh! Isossa kehässä pyörähdimme hienosti edustamassa Keeshond-rotua, vaikka sijoitusta ei tullutkaan.
Sunnuntaina 6.11.2016 oli sitten Pohjoismaiden voittajanäyttely, jossa Keeshondeille oli tullut tuomarimuutos, tuomarina toimi unkarilainen Peter Harzanyi. Jälleen ilman ennakko-odotuksia ja mielenkiinnolla kehään . Brädi hienosti ERI SA JUK-1, paras uros-kehässä ei sijoituksia, mutta saavutuksena Pohjoismaiden juniorivoittaja-2016. Lily pärjäsi astetta paremmin ERI SA JUK-1 PN-4, saavuttaen myös hienosti Pohjoismaiden juniorivoittaja-2016 arvon. Kaiken kaikkiaan upea viikonloppu kera upeiden ihmisten ja uusien tuttavuuksien! |
2.11.2016
- Lokakuun lopussa on taas tullut pyörähdettyä muutaman koiranäyttelyn kautta. Ensimmäisenä oli Seinäjoki KV 22.10.2016, jossa mukana matkassa Brädi (Eerondaali Quicksilver) ja Lily (Almaznyi Istochnik Aromatnaya Lilia). Tuloksina Brädillä ERI JUK-2 ja Lilyllä hienosti ERI SA VaraSERT PN-3. Tuomarina Hollannin Nadjia Timmermans-Kadenko. Lilylle hieno saavutus toisissa virallisissa näyttelyissään.
Seuraavana viikonloppuna oli Lahti KV 29.10.2016, jossa Keeshondit arvosteli Suomen oma Tuula Plathan. Siellä Brädi menestyi upeasti saavuttaen ERI SA SERT JUK-1 PU-1 ROP. Lily sai hienosti ERI:n. Lahdessa järjestettiin myös Royal Canin-junior-kilpailu, jossa Brädi sijoittui kaikista junioreista upeasti BIS-2. Myös suurikokoisessa 5-ryhmässä pääsimme jatkoon, mutta ei sijoituttu.Kaiken kaikkiaan hieno päivä! |
18.10.2016
- Eerondaali Quicksilver "Sulo" oli myös näyttelyreissussa Viron Rakveressa 15-16.10, josta tuliaisina oli lauantailta ERI 1 SA SERT PU-2 (tuomarina Lisbeth Mach, Sveitsi) ja sunnuntailta ERI 1 SA SERT ROP (tuomarina Saija Juutilainen). Täten Sulosta tuli Viron muotovalio, ja myöhemmin vahvistusten jälkeen vielä Baltian muotovalio. Wohoo!! Paljon kiitoksia Sarille Sulon esittämisestä ja ottamisesta reissuun!
10.10.2016
- Seuraava lauantaikin tuli vietettyä Tuuloksessa näyttelyssä, kun paikalla järjestettiin pentunäyttely. Tällä kertaa matkassa oli vain Rolle, Silvertale's Purrsonal Magic. Rolle saavutti hienosti KP:n ja oli ROP-pentu, vaikka tuo parkkihallin pohja hieman jännittikin, kun oli niin liukas tassulle. Kiitos hienosta arvostelusta tuomari Esa Ruotsalaiselle.
|
3.10.2016
- 1.10.2016 oli Tuuloksessa ryhmänäyttely, jossa esiintyi ensimmäistä kertaa myös tuontimme Almaznyi Istochnik Aromatnaya Lilia, kotoisimmin Lily. Ei olisi paremmin aloitus näyttelyuralle alkaa, Lily esiintyi hienosti ja varmalla otteella ja saavutti heti Sertin ja oli vielä upeasti koko rotunsa paras koira. Tuomarikin Jelena Kruus ihastui tähän tyttöön ja antoi oikein upean arvostelun. Ei voi kun olla tyytyväinen tähän upealuonteiseen tyttöön. Mukavaa oli myös tavata Lilyn veli Miska, joka oli myös näyttelyssä. Sisarukset muistuttivat kyllä paljon toisiaan.
|
28.9.2016
- Vietimme 24.9 lauantaina pentuetapaamisen kaikkien Magic-pentueen pentujen ja heidän omistajiensa kanssa Pirkkalassa. Kyllä sisarukset muistuttivat paljon toisiaan. Kaikilla oli vaihtunut pentukarva pois, ja uutta aikuiskarvaa kasvoi jo hienosti tilalle. Hyvin tulivat sisarukset juttuun, ja painia ja touhuamista riitti. Kiitos omistajille Martan, Lunan ja Rollen upeasta hoidosta.
|
22.9.2016
- Brädi, Eerondaali Braveheart kävi kasvattajansa kanssa Porvoon kaikkien rotujen näyttelyssä 11.9.2016, koska itse podin kotona venähtänyttä nilkkaa. Upea päivä kerrassaan, Brädi hienosti ROP, saaden sertin. Kiitos tuomari Barbara Muller, ja erityiskiitos Petrille Brädin handlauksesta.
Seuraava viikonloppu olikin pyhitetty kahdelle pentunäyttelylle, johon Magic-pentueen "Rolle", Silvertale's Purrsonal Magic ja "Luna", Silvertale's Nothing But Magic osallistuivat. Lauantai 17.9 meni Vantaan pentunäyttelyssä, jossa Luna sai KP:n hienolla arvostelulla ja oli PN-2. Rolle sai myös KP:n ja oli ROP-pentu, sekä myöhemmin vielä RYP-1 kaikista viitosryhmän pennuista!! Kiitos rotu ja ryhmätuomari Anneli Pukkilalle.
Osallistuimme myös parikilpailuun Rollen ja Lunan kanssa, jossa nämä rasavillit pennut sijoittuvat upeasti BIS-2 pariksi. Kaiken kaikkiaan upea päivä!
Seuraavana päivänä 18.9 suuntasimme jälleen kohti Etelä-Suomea, nyt Tuomarinkylän pentunäyttelyihin. Siellä Luna sai jälleen hienolla arvostelulla KP:n ja oli PN-2. Rolle sai myös hienolla arvostelulla KP:n ja oli lopulta VSP. Kiitos tuomarille Marianne Holm.
Seuraava viikonloppu olikin pyhitetty kahdelle pentunäyttelylle, johon Magic-pentueen "Rolle", Silvertale's Purrsonal Magic ja "Luna", Silvertale's Nothing But Magic osallistuivat. Lauantai 17.9 meni Vantaan pentunäyttelyssä, jossa Luna sai KP:n hienolla arvostelulla ja oli PN-2. Rolle sai myös KP:n ja oli ROP-pentu, sekä myöhemmin vielä RYP-1 kaikista viitosryhmän pennuista!! Kiitos rotu ja ryhmätuomari Anneli Pukkilalle.
Osallistuimme myös parikilpailuun Rollen ja Lunan kanssa, jossa nämä rasavillit pennut sijoittuvat upeasti BIS-2 pariksi. Kaiken kaikkiaan upea päivä!
Seuraavana päivänä 18.9 suuntasimme jälleen kohti Etelä-Suomea, nyt Tuomarinkylän pentunäyttelyihin. Siellä Luna sai jälleen hienolla arvostelulla KP:n ja oli PN-2. Rolle sai myös hienolla arvostelulla KP:n ja oli lopulta VSP. Kiitos tuomarille Marianne Holm.
8.9.2016

- Syyskuun näyttelyt aloitti Riihimäen kansainvälinen näyttely, jossa kessut arvosteli Tapio Kakko. Brädi oli hienosti PU-2 saaden SERTin. Vapaa-ajalla olemme käyneet koirien kanssa ahkerasti metsässä sienestämässä ja marjastamassa.
1.9.2016

- Elokuussa on kierretty Brädin kanssa näyttelyissä, jopa ihan ulkomaita myöten. Elokuun näyttelyturnee alkoi kolmipäiväisillä Kuopion kansainvälisillä koiranäyttelyillä 5 - 7.8. Brädi saavutti näyttelyarvosanoista erinomaisen jokaiselta päivältä. Kahtena päivänä sijoittuen myös paras uros-kehässä (perjantaina PU-2, SERT, tuomarina Myrna Shiboleth ja sunnuntaina PU-4, VaSERT, tuomarina Harri Lehkonen). Seuraavana näyttelynä olikin 14.8 Raision Elonäyttely, jossa Brädi sijoittui junioriluokassa toiseksi saaden ERI:n ja SA:n. Tuomarina Kroatialainen Natasa Blanusa. Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä 21.8 Brädi oli hienosti jälleen PU-2, VaSERT, siellä tuomarina Juha Putkonen.
Suomen näyttelymaisemat vaihtuivat hetkeksi hyvin helteisiin Belgian maisemiin. Brysselissä järjestettiin vuoden 2016 Euroopan voittajanäyttely, johon oli ilmoittautunut tuhansia erirotuisia koiria ympäri Eurooppaa. Lähdimme Brädin kanssa ihmettelemään Euroopan näyttelyitä ja kessuja. Matkasta ei tullut turha, Brädi saavutti hienosti Euroopan juniorivoittaja-2016 ja Benelux juniorivoittaja-2016- tittelit, ollen myös ROP-juniori. Tuomarina Belgialainen Jos De Cuyper.
Suomen näyttelymaisemat vaihtuivat hetkeksi hyvin helteisiin Belgian maisemiin. Brysselissä järjestettiin vuoden 2016 Euroopan voittajanäyttely, johon oli ilmoittautunut tuhansia erirotuisia koiria ympäri Eurooppaa. Lähdimme Brädin kanssa ihmettelemään Euroopan näyttelyitä ja kessuja. Matkasta ei tullut turha, Brädi saavutti hienosti Euroopan juniorivoittaja-2016 ja Benelux juniorivoittaja-2016- tittelit, ollen myös ROP-juniori. Tuomarina Belgialainen Jos De Cuyper.
2.8.2016
- Kesälomaretkeä koirien kera ja sup-lautailua, josta Brädi erityisesti innostui. Kävimme myös 31.7 pyörähtämässä Pori KV:ssä, jossa kessuilla tuomarina Hannu Talvi. Brädi saavutti uroksista PU-2 sijan ja varasertin, kesäisessä karvassa kun koira on, saa olla enemmän kuin ylpeä tuloksista.
26.7.2016
- Viikonloppu (23-24.7) tuli vietettyä Tampereen Kaupissa pentunäyttelyissä, johon osallistui Magic-pentueesta Rolle (Silvertale's Purrsonal Magic) ja Luna (Silvertale's Nothing But Magic). Lauantaina Rolle sai KP:n ja oli ROP-pentu, Lunan saadessa myös KP:n ja ollen VSP. Rolle sijoittui myös 5-ryhmässä hienosti RYP-2. Sekä rodun että ryhmän tuomaroi Hannele Jokisilta. Hienon päivän kruunasi sisarusten parikilpailun koko näyttelyn BIS-1 voitto!!! Tuomarina Tarmo Viirtelä.
Suununtaina sisarukset vaihtoivat paikkoja. Luna oli KP:n kera ROP-pentu ja Rolle VSP. Myös Luna sijoittui upeasti 5-ryhmässä RYP-3. Tuomarina rodussa ja ryhmässä tuomaroi Harto Stockmari. Tänään parikilpailussa sisarukset sijoittuivat myös, nyt BIS-2!! Tuomarina Nina Janger. Olen sanoin kuvaamattoman tyytyväinen näihin kessunalkuihin.
Suununtaina sisarukset vaihtoivat paikkoja. Luna oli KP:n kera ROP-pentu ja Rolle VSP. Myös Luna sijoittui upeasti 5-ryhmässä RYP-3. Tuomarina rodussa ja ryhmässä tuomaroi Harto Stockmari. Tänään parikilpailussa sisarukset sijoittuivat myös, nyt BIS-2!! Tuomarina Nina Janger. Olen sanoin kuvaamattoman tyytyväinen näihin kessunalkuihin.
19.7.2016
- 17.7 sunnuntai tuli vietettyä Orivedellä kaikkien rotujen näyttelyssä. Brädi sai hienosti ERI, SA ja oli PU-3. Tuomarina Riitta Lahtovaara. Brädi osallistui myös kennel Eerondaalin kasvattajaryhmään, joka oli koko näyttelyn BIS-3 kasvattajaryhmä.
4.7.2016
- Sain kesäisiä terveisiä ja kuulumisia myös Martan, Silvertale's It's Magicin omistajilta. Martta on kasvanut kovasti, hampaat vaihtuneet ja turkkikin muuttamaan jo väriään. On kuulemma oikein fiksu tyttö, oppinut hienosti talon tavoille ja sisäsiisteyskin jo melkein saavutettu täysin. Lämpimät kiitokset omistajille Martan hyvästä hoidosta.
|
- 3.7 sunnuntai vietettiin Karjaalla kaikkien rotujen näyttelyssä. Brädi sai hienosti ERI:n ja SA:n, sekä voitti hienosti junioriluokan . Suuressa paras uros kehässä Brädi oli PU 3 ja sai varasertin. Tuomarina Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska Puolasta. Koko päivän kruunasi vielä osallistuminen Eerondaalin kasvattajaluokkaan, jonka saavutuksena oli koko näyttelyn BIS 1 kasvattajaryhmä. Tuomarina Tuula Savolainen.
23.6.2016
- Vastavuoroisesti Rolle, Silvertale's Purrsonal Magic, oli vierailulla kasvattajan luona. Myöskin nuori herra on kasvanut kovasti. Tuntui myös Rollelle paikat olevan hyvinkin tuttuja, kun oli talossa kuin kotonaan. Brädin kanssa taisi syntyä jopa pienimuotoinen kaverisuhde, sen verran paljon jaksoivat keskenään leikkiä. Rolle on luonteeltaan oikea hurmuri, kiltti sekä oppivainen. Kiitoksia paljon omistajille Rollen hienosta hoidosta.
|
20.6.2016
- 19.6 olin Kotkan kansainvälisessä koiranäyttelyssä, joka osoittautui sään puolesta oikeaksi extreme-kokemukseksi. Tulokset olivat todella mahtavia, vaikka sää ei sateen ja vaihtelevan myrskytuulen lailla ketään hellinytkään. Brädi (Eerondaali Braveheart) saavutti SERT, oli ROP-juniori ja vielä ROP. Tuomarina rodussa oli Markku Mähönen. Ryhmissä saimme vain kokemusta, joka tuossa olosuhteissa oli vain hyvää treeniä nuorelle koiralle.
14.6.2016

- Viikonloppureissussa Latvian Riikassa, jossa Latvian voittajanäyttely 2016. Tuliaisina Brädille (Eerondaali Braveheart) Latvian JunSERT, titteliä emme täällä saavuttaneet. Muuten oikein rattoisa reissu. Kerkesimme matkalla piipahtamaan myös rannallakin.
6.6.2016
- Luna, Silvertale's Nothing but Magic oli vierailulla kasvattajan luona. Tyttö on tällä hetkellä pelkkää jalkaa. Hienosti Luna oli yökylässä kuin kotonaan, luonne on tytöllä kyllä mahtava, rohkea , mutta samalla hyvin kiltti. Nyt odotellaan, että kasvua tulee lisää ja kesän lopulla kohti pentunäyttelyitä. Kiitoksia omistajalle Lunan hienosta hoidosta.
|
6.6.2016
30.5.2016

- 28.5.2016 Järvenpää KR:ssä Brädi saavutti hienosti sertin ja oli VSP, tuomarina Myrna Shiboleth.
23.5.2016
- 21.5.2016 Brädi saavutti Helsinki KV:ssa sertin ja oli PU 3, sekä ROP-junior, tuomarina Ann Ingram. Tuomarinkylässä oli kaunis aurinkoinen päivä, joka oli kiva viettää tuttujen ja ystävien seurassa. Menestystä ei isossa juniorikehässä tullut, mutta saimme senkin edestä kokemusta.
17.5.2016

- 15.5.2016 olin Brädin (Eerondaali Breveheart) kanssa Rauma KR:ssä, jossa saavutuksena serti, PU 2 ja ROP-Juniori. Koko päivä satoi Raumalla kaataen, joten olen oikein iloinen ja yllättynyt Brädin hienosta saavutuksesta isossa juniorikehässä, jossa Brädi oli BIS 1-juniori. Wuhuu!
17.5.2016
- 14.5.2016 Kangasalan rally-tokokilpailuissa Sulo saavutti kauheassa kaatosateessa nurmikentällä pinnistellen 79 pisteen hyväksytyn tuloksen alokasluokasta, jonka tuloksena saavutimme RTK 1 ja nousun avoimeen luokkaan. Tuossa kelissä se oli hieno saavutus. Myös Tyson starttasi ensimmäistä kertaa rally-tokourallaan kilpailuissa ja saavutti näissä upeissa säällisissä olosuhteissa 89 pisteen hyväksytyn tuloksen . Olen pikkumiehestä oikein ylpeä!
11.5.2016

- Sulo (Eerondaali Quicksilver) kävi viikonloppureissussa (7.5 -8.5.2016) Latvian Talsissa, josta se nappasi molempina päivinä sertit ja oli VSP. Näin Sulo saavutti Latvian muotovalion arvon. Kiitos handleri Pinja Lämsä.
2.5.2016
- Kävin 1.5.2016 Tampere KV:ssa pyörähtämässä hieman karvattoman Sulon (Eerondaali Quicksilver) kanssa, ja tuloksena VAL 4 ERI.
17.4.2016
11.4.2016
- Keeshondien erikoisnäyttely järjestettiin 9.4.2016 Joensuun Enossa. Näyttelyihin oli ilmoitettu 77 koiraa, ja tuomarina toimi Angelika Rubens Saksasta. Eerondaali Braveheart, "Brädi" oli toinen junioriluokassa, ja sijoittuen lopulta paras uros kisassa neljänneksi ja saaden vara-sertin!!! Todella ylpeä tästä kakarasta. Eerondaali Quicksilver, "Sulo" sijoittui myös upeasti neljänneksi isossa valioluokassa, johon oli ilmoitettu 17 koiraa. Sulo sai myös kutsun paras liikkuja kisaan, mutta sieltä ei menestystä meille tullut. Hieno päivä, puitteet olivat mahtavat ja hienosti järjestetty näyttely!
5.4.2016

- Eerondaali Braveheart "Brädi" oli ensimmäisissä näyttelyssään tultuaan juniori-ikään (9 kk) Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä 2.4.2016. Näyttelyt eivät olisi voineet mennä paremmin, Brädi sai ensimmäisen sertinsä ollen ROP-juniori, ROP ja vielä lopulta RYP 2!! Kiitoksia rotukehätuomari Anneli Pukkila ja ryhmätuomari Gusti Ionescu.
20.3.2016
- Kenneliämme tuli vahvistamaan Keeshond-narttu Lily (Almaznyi Istochnik Aromatnaya Lilia) Almaznyi Istochnik-kennelistä Venäjältä. Lily on tuotu yhteistyössä kennel Eerondaalin kanssa.
- Our kennel got a great reinforcement of Lily (Almaznyi Istochnik Aromatnaya Lilia )from the Almaznyi Istochnik-kennel from Russia. Lily is a co-operation with kennel Eerondaali.
- Our kennel got a great reinforcement of Lily (Almaznyi Istochnik Aromatnaya Lilia )from the Almaznyi Istochnik-kennel from Russia. Lily is a co-operation with kennel Eerondaali.
27.1.2016
- Maggie synnytti kolme reipasta pentua (2 narttua ja 1 uros) keskiviikkoaamuna 27.1. 2016.
- Maggie gave birth to three spunky puppies (2 females and 1 male) on wednesdaymorning 27.1.2016.
- Maggie gave birth to three spunky puppies (2 females and 1 male) on wednesdaymorning 27.1.2016.
16.1.2016
- Kävimme Sulon (Eerondaali Quicksilver) kanssa pyörähtämässä Turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä 16.1.2016, jossa tuomarina toimi Suomen Irina Poletaeva. Sulo sai hienon arvostelun ja tuloksena oli VSP. Tästä on hieno aloittaa tuleva näyttelyvuosi.